Ohita ja siirry sisältöön
Rahikkalan tila sijaitsee Keuruun Asunnalla Ampialan kylällä ja on merkittävä paikka seudun paikallishistoriassa. Tila on yksi Keuruun vanhimmista kantatiloista ja sijoittuu 1700-luvulla koetun venäläismiehitysajan, isovihan, aikaisten historiallisten tapahtumapaikkojen ytimeen.
Ensimmäiset maininnat Rahikkalasta löytyvät 1600-luvulta, yli 300 vuoden takaa. Tilalla harjoitettiin maanviljelystä 1980-luvulle saakka. Tuolloin tilan silloinen omistaja Sisko Ruokolainen ikääntyessään luopui maanviljelystä ja kehitti tilalle uuden elinkeinon, maatilamatkailun. Tila tarjosi majoitusta ja juhlatiloja erilaisiin perhe- ja yritysjuhliin. Asiakasmäärän lisääntyessä pihapiiriin rakennettiin mökkejä ja aittarakennukset kunnostettiin majoitustiloiksi.
Nykyisin Rahikkalan Tilan visio on olla pala rauhaa. Vuoden 2019 lopulla tila sai uuden tehokolmikon, Mintun, Marjaanan ja Eveliinan, joka päätti ryhtyä elävöittämään Rahikkalan tilaa. Rahikkalassa viljellään nykyisin kulttuuria ja nautitaan Villa Herttalan eläinystävien seurasta.
Herttala on perustettu tilan vanhaan riiheen, joka itsessään on jo nähtävyys jyhkeine hirsiseinineen ja 1800-luvun viljauuneineen.
Herttalassa vaalimme perinteisen talonpoikaiselämän yksinkertaisia, mutta toimivia oppeja, hyviä arvoja ja asenteita. Rakastamme maaseutua ja meitä ympäröivää luontoa ja haluamme suojella elinympäristöämme parhaamme mukaan. Herttala haluaa olla ilostuttava, onnellistava ja opettava — paikka, jossa satunnainenkin vieras pääsee nauttimaan elämän yksinkertaisista iloista maailman melskeiden keskellä.
Herttalassa asuu joukko maailman söpöimpiä eläinystäviä, kuten suomenlehmäduo Hertta ja Systeri, suomenhevosneiti Lyyra, kaikkia rakastava suomenlammasrouva Kaneli, pupuperhe Hippu, Hoppu ja Sämpylä ja hiirikissa.
Eläinystävämme ovat Herttalan-vieraiden rapsuteltavissa, paijattavissa ja hoidettavissa. Erityisosaamistamme ovat ikimuistettavat kesäleirit ja klubipäivät.
Kulttuurifarmi Villa Herttala palvelee seikkailunnälkäisiä eläintenystäviä ympäri vuoden!

- Vaihtoehdon valinta päivittää koko sivun.
- Paina välilyöntinäppäintä ja tee sitten valinta nuolinäppäimillä.